Lutikka

Lutikka eli seinälude on loinen, joka pyrkii ihmisen tai eläimen lähelle imeäkseen tältä verta. Aikuinen lude on ulkonäöltään noin 5-8 millimetrin mittainen, ruskeanpunainen soikea hyönteinen. Varhaisissa kehitysvaiheissa lude on pienikokoisempi ja väriltään vaaleampi. Luteet havaitaan yleensä iholle ilmaantuvista imentäjäljistä tai huonekaluihin jääneistä ulostejäljistä, munista tai munan kuorista.

Huolellisuus on paras torjunta-aine

Luteet leviävät nopeasti. Niiden ilmaantumista on mahdotonta täysin estää. Joissain tapauksissa luteet ovat levinneet jopa postipakettien kautta. Kaikkeen ei voi varautua, mutta luteisiin liittyen on tiettyjä riskitilanteita, joissa huolellisuudella voi välttää laajemmat ongelmat.

Vanhan tavaran varjopuolet

Yleinen tapa saada luteita omaan asuntoonsa on käytetyn tavaran ostaminen esimerkiksi kirpputoreilta tai kierrätyskeskuksista. Tavaran kierrättäminen on ekologista, ja sen suosiota ovat entisestään nostaneet erilaiset netissä toimivat kirpputorit. Käytetyn tavaran mukana saattaa kuitenkin tulla salamatkustajia. Todennäköisimpiä paikkoja luteille ovat sängyt, sohvat ja muut huonekalut, joissa vietetään aikaa. Yöpöydät ja muut edellä mainittujen huonekalujen lähellä säilytettävät kalusteet ovat myös yleisiä luteiden piilopaikkoja.

Käytettynä ostettu huonekalu kannattaa siis tarkistaa ennen kuin sen ottaa omaan käyttöönsä. Luteista kertovat mustat pisteet, luteiden kuoret tai itse luteet. Jos luteita löytyy, ongelmaan kannattaa puuttua nopeasti välttyäkseen suuremmilta vaikeuksilta. Kerrostalossa asuessa luteet voivat pahimmillaan levitä putkien ja johtojen läpivientien kautta viereisiin asuntoihin.

Kun kodissasi on luteita

Jos epäilet omassa huoneistossasi olevan luteita, ota yhteyttä isännöitsijään tai tuholaistorjuntaan. Ennen yhteydenottoa luteisia huonekaluja ei saa siirtää pois asunnosta leviämisriskin vuoksi. Jos luteisia huonekaluja siirretään suojaamatta ulos asunnosta, luteet voivat tippua rappukäytävään ja kulkeutua muihin asuntoihin.

Kotimaassa, ulkomailla, missä tahansa

Matkustellessa ja erilaisissa majapaikoissa yöpyessä kannattaa tehdä tarkistus sängylle sekä sängyn läheisyydessä oleville huonekaluille. Luteet voivat levitä myös julkisista kulkuneuvoista, kuten busseista, junista tai lentokoneista. Suomessa on oma ludekantansa, joten luteiden saaminen ei ole sijainnista vaan tuurista kiinni.

Teron Tuholaistorjunta hoitaa ludeongelmanne kokemuksen tuomalla ammattitaidolla.